Mikkeli
Kokoomus
Mikkelin Kokoomusnaiset
Olen kirjoittanut ja puhunut paljon ikäihmisten palvelujen puolesta.Perhelähtöinen omaishoitajuus on lempiaiheitani. Haluan edistää omaishoidon keskustelua siihen suuntaan,että koko perhe (lähellä tai kaukana) on osallisena omaishoidon suunnittelussa ja toteutuksessa.Toimin Omaishoitajat ja Läheiset liiton Mikkelin seudun yhdistyksen hallituksessa. Uuden hallitusohjelman myötä mieltäni askarruttavat erityisesti lapsiperheet, vanhemmuuden tuki ja nuorten syrjäytymisen uhkakuvat. Näistä kirjoitan syksyn aikana tarkemmin.Aloitan vuoden 2012 alusta myös Sovitelun hallituksessa. Haluan saada otetta nuorten elämänhallinnan kysymyksiin, syrjäytymisen ehkäisyyn ja yhteisöllisten ratkaisujen löytämiseen nuorten yhteiskuntaturvan puolesta.Mikkelin Kokoomusnaiset tekivät Kokoomuksen Naisten Liiton edustajakokoukseen kolme aloitetta, jotka otettiin erityisen mielellään käsiteltäväksi liiton hallituksessa. Minulle tärkeitä teemoja:
Mikkeli tarvitsee sydäntä ja päätä- myös käsiä! Palveluissa katse suunnataan kotiin ja ihmisten luonnollisiin kasvun, elämisen ja asumisen ympäristöihin. Tarvitsemme ihmisten arjen elämän kulkuihin kiinnittyviä luonnollisia, keveitä ja kulkevia palveluita. Palvelujen riittävyyteen, laatuun, oikea-aikaisuuteen, saatavuuteen ja tasaverisuuteen panostetaan. Seutunäkökulma on arvo, jonka tulee ohjata suunnittelua ja kehittämistä. Vanhuspalveluja tulee ohjata yhteisöllisen palveluasumisen suuntaan. Asu ja elä-periaate, jossa ihmiselle mahdollisuuksien mukaan turvataan elämänsä pituinen asuminen omassa kodissa, on arvokas ja ihmisen historiaa, kokemusta ja omaa valintaa tukeva päämääärä palvelujen etiikassa. Henkilöstömitoitusta on kehitettävä, mutta samalla myös kriittisesti arvioida työn kohdentuminen oikein. Elämme aikaa, jolloin kotiin tarjotaan palveluja entistä yksilöllisemmin ja räätälöidymmin. Investoinneissa ja suunnitelmissa on nyt maltin aika. Tärkeintä on tehdä näkyväksi kotikaupungin turvallisuus ja pitkäjänteinen menestys. Haluan etsiä yhdessä kumppanien kanssa keinoja kannustaa ja rakentaa ihmisen kokoista Mikkeliä. |